Suurin este?

Joskus suurin este mitä on, olenkin minä itse! Ou nou -eihän sen näin pitänyt mennä! Mutta enhän suunnitellut itse myöskään uupuvani, en suunnitellut, että matkani taittuisi merkeissä, joiden solmukohdista itseni lopulta löytäisin. Kipeästä kohdasta. Ihmisen matka on kummallinen, ei monesti mene kuten suunnittelee. Kompastun siihen, etten enää palaudukaan kuten ennen….

Jatka lukemista

VÄHÄN KERRALLAAN

Aloittaminen. Kynnys. Niin usein korkeakin vielä. Vaivalloista ja hidasta. Löydän niin helposti itseni vitkastelemasta ja keksimästä milloin mitäkin tekosyitä. Eihän nyt ole oikea aika, eihän nyt juuri tarvitse, kyllä vielä ehdin, tai teen sitten kun saan paremman ajan keskittyä. Mutta yleensä tuota parempaa aikaa ei tule. Aloittaminen siirtyy kauemmaksi ja…

Jatka lukemista

UUDENLAISEN PORTAILLA

Yhtenä sattumanvaraisena iltana pakkaan kimpsuni ja lähden tilaisuuteen sisin toivoa täynnä. Niin kuin olen lukuisat kerrat tehnyt ennenkin. Muistiinpanovälineeni matkassa ajan paikan päälle ja kohtaan monia hieman tuntemiani henkilöitä. Ja yhden, jota tunnen paremmin, kohtaan pikapikaa. Iloinen hetki. Tilaisuus alkaa ja saan syventyä sen antiin. Koko päivän, tai melkeinpä kaksi,…

Jatka lukemista